Kesälukiotoiminnan hankesuunnitelma

 

Tausta

Euroopan Unionin yhtenä keskeisenä tavoitteena on kiinteä yhteistyö eri EU:n valtioiden ja ihmisten välillä. Tämän tavoitteen avulla pyritään edistämään ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta.

Nuoret ovat keskeisessä osassa tätä yhteistyötä. Monien EU:n ohjelmien kautta nuorilla on mahdollisuus osallistua laajoihin nuorisovaihto-ohjelmiin ja koulutukseen. Tämä on erittäin myönteistä. On kuitenkin todettava, että edellä esitetyt ohjelmat pääasiassa ovat suuntautuneet kaupungeissa asuvien nuorten hyväksi. Maaseutunuoret ovat hyötyneet näistä ohjelmista hyvin vähän.

Vuonna 2008 tehtiin alustava selvitys RaJuPuSu Leader -alueen lukioiden ja ammattikoulujen halusta kansainväliseen toimintaan. Valmius kansainväliseen toimintaan on kiitettävä. Koulujen taholta on esitetty seuraavia teemoja:

  • Ympäristöliiketalous, joka sitoutuu yrittäjyyteen
  • Matkailukielet
  • Matkailu
  • Ympäristöekologia
  • Kestävä kehitys
  • Globalisaatio
  • Kulttuurien erot ja yhtäläisyydet
Nuorisovaihto-ohjelman teemoiksi tulivat seuraavat teemat:
  • Ravintotalousala
  • Metsäala
  • Kauneudenhoito
  • Ympäristönsuojelu
  • Rakennusala
  • Maatalous
  • Liiketalous

Lisäksi toiminnalle löytyy tarvittavat edellytykset ja 2000-luvulla kansainvälinen kesälukio on toteutettu jo viidesti. Mukana on ollut nuoria Italiasta, Saksasta, Latviasta, Virosta, Ruotsista, Venäjältä ja Suomesta. Opetuskielenä on toiminut englanti ja opetuksen johtajana Washingtonin osavaltion yliopiston professori Scott Lewis.

Kohderyhmä ja partnerit

RaJuPuSu Leader -toimintaryhmä sekä LAG RRA -yhteistyöpartneri Sloveniasta.

Hyödynsaajat

RaJuPuSu Leader -alueen lukioiden ja ammattikoulujen nuoret. Tehdyn selvityksen pohjalta RaJuPuSu Leader -alueen lukiot ja ammattikoulut alkavat toteuttaa hanketta.

Tavoitteet

Yhteistyöpartnerin saaminen Sloveniasta (LAG RRA), yhteistyösopimus vuosille 2011–2012 järjestettävään kesälukiotapahtumaan sekä runko-ohjelman valmistaminen kesälukion järjestämiseksi.

Teema

Ympäristöaiheinen teema, tarkennus tapahtuu neuvotteluissa suomalaisten ja slovenialaisten partnereiden kanssa. Neuvotteluissa käsitellään myös mahdollista nuorisovaihtoa.

Seuraavia teemoja on ehdotettu:

  • Ympäristöliiketalous, joka sitoutuu yrittäjyyteen
  • Matkailukielet
  • Matkailu
  • Ympäristöekologia
  • Kestävä kehitys
  • Globalisaatio
  • Kulttuurien erot ja yhtäläisyydet

Nuorisovaihto-ohjelman teemoiksi on ehdotettu seuraavia:

  • Ravintotalousala
  • Metsäala
  • Kauneudenhoito
  • Ympäristönsuojelu
  • Rakennusala
  • Maatalous
  • Liiketalous

Vaikutukset

Pyritään luomaan kansainvälisiä valmiuksia: RaJuPuSu Leader -alueen nuorten tulisi pystyä toimimaan kansainvälisissä yhteisöissä.